Leijonina luolassa…

Otetaanpa keski-iän ylittänyt nainen ja sille törmätään antaa kuvioon uusi mies.

Käsitellään sitä miestä nyt vaikka ”seuraavana oikeana”, josta viksu lukija heti voi päätellä, että nainen on nähnyt elämässään näitä oikeita usiampiakin. Niin on kyllä mieskin.

Oletetaan että nämä kaksi törmäisivät toisiinsa nettimaailmassa, treffipalstalla, jolloin molempien profiilit olisivat näyteikkunassa suurinpiirtein tällaisina.

Nainen:” Edesmenneet vatsalihakset mutta pontevat reidet ja taitavat kädet, vähän pahasisuinen ja paljon pahasuinen.Etsii täältä elämänkumppania kun ei enää liha ole arvossaan ravintolamarkkinoilla. Aikaa ei ole enää hukattavaksi, avattu pakkaus on ostopäätös.”

Mies, lyhyestä virsi kaunis- tyyppisesti: ” Ilman en ole ollut jos itse en ole halunnut.”

Nainen ajattelee, että no siinä tapauksessa miehen on oltava a)munkki b)kelvollinen. Tätä päätelmää tukee se, että aiemmin itse tai ystäväpiirin testeissä jokaikinen netissä tavattu ”kunnollinen ja rehti” ehdokas on lähemmin tarkastettuna osoittautunut rippikouluikäiseksi puumanmetsästäjäksi, alkoholistiksi, mielenterveyspotilaaksi viikonloppulomalla hoitolaitoksesta, narsistiksi tai yön Timoksi. (Ja tämä ei siis ole rasistinen kannanotto, nyt vain ollaan suomalaisen työn linjoilla kun on lama.)Ja jokaikisen kuva on osoittautunut vähintään päivittämättömäksi versioksi- eli todellisuudessa rehveille onkin vääntäytynyt ”Rakkaani sinusta on tullut valas”- ohjelmamateriaalia tai Paavo Väyrystukkaisia kandidaatteja..ja vaikka nainen on kaikin tavoin päättänyt olla avarakatseinen ja pyrkiä näkemään metsän puilta, on se sittenkin aika vaikeaa kun horisontin täyttää mies, jonka ”tykkään samoilla metsässä” on selvä sanahärö lauseesta ”tykkään sumoilla metsässä”. (Tai sitten suora vale.)

Esimerkkipari siis kohtaa toisensa…ja… salamoiko? Ei ihan, mutta jotain järinää on ilmassa kuitenkin.

Siinä käteltyä, sinunkauppojen jälkeen päätetään aikailematta lyödä hynttyyt yhteen. Eihän se nyt parane kuin katsomalla. Sellainen oman elämänsä aikatauluissa muutenkin eksyksissä oleva ihminen ei kuulkaa osaa tätä sex in the city- rehvimeininkiä. Mitä se toisesta muka aikuiselle ihmiselle kertoo jos käydään lauantaisin istumassa elokuvissa tai jääkiekkomatseissa? Osaan minäkin näytellä sivistynyttä kolmanteen siideriin saakka ja sittenhän ne rehvit on jo ohi ja sovitaan seuraavia.

Alkaa varsin pian myös se eroottinen elämä. Jihaa! Kyllä se näläntunteen aina voittaa. Mikään ei kuulkaa ole niin surkea kuin saamaton ihminen- oli sitten kyseessä nainen tai mies. Kyllä se on totta että se näkyy naamasta. Vilkaisu naapurin peräkammarin poikamiesisäntään (seitsämännelläkymmenennellä, poikamies kolmannessa polvessa liene), joka koettaa ajella traktorilla kaiken elävän kylätieltä sileäksi kun elämä vaan kokonaisvaltaisesti on paskaa- tai  osaan naamakirjan päivityksistä ja heti voi luetella tusinan niitä, jotka pohjimmiltaan vain tarvitsisivat kunnon kyydit, jotta elämisen surkeus ja sävy vaihtuisivat. Muutamalle olen profiilintekoapua jo ehdottanutkin. Eivät tosin ole enää kavereitani. Tai siis minä en ole heidän. Herkkähipiäisiä..

Mutta siis, millainen erotiikka!

Se on vähän kuin molemmat astuisivat leijonina luolaan. Pimeää on ja kokemuksella kiivetään vaikka puuhun, mutta voi niitä odotuksia- lähinnä itseen kohdistettuja. Jos kuulkaa nuorisoon vaikuttavat aikuisviihteen visiot niin mitäpä luulette meihin, jotka niitä koko ikänsä ovat katselleet- ensin salassa ja sitten ilmapiirin ja yhteiskunnan poltettua loputkin rintsikat asenteiden rinnoilta, ihan lunkisti vaan. Väitän: mikään ei ole itselleen niin armoton kuin viisikymppinen nainen. Allit ja sellut ja maha ja reidet- ole siinä sitten vapaa, kaunis ja haluttava. Kyllä siinä kuulkaa ensimmäiseksi tulee mieleen että missä se on se hemmetin valokatkaisija.

No naisillahan se kuitenkin on helppoa. Miehen osana ovat ne suorituspaineet- paineet, heh, tajusitteko. Mediassa vouhkataan keskimitoista, suoritusajoista, pitää olla vahva ja kova ja hellä ja kaikkea yhtäaikaa. Ei saisi muka olla karvoja enää missään. Siis missään hei! Koetapa muuten (olit nainen tai mies) ajella ”sieltä mistään” kun vatsalihakset ovat kauniisti sanottuna hieman iän mukana pehmenneet..siis siinä määrin, että kengännauhojenkin sitominen aiheuttaa ähkimistä. Kehotetaan puhumaan rumia (mielellään jollakin vieraalla kielellä niinkuin ranskaksi ja suoraan korvaan- josta taas seuraa fyysisesti erikoinen yhtälö kun nyt sattuu olemaan se maha molemmilla tiellä..menee ehkä ennemminkin Antti Tuiskun: ”keinutaan”- biisiksi…) ja jopa läiskimään lautasille- ja hitot, sanon minä, anna tulla vaan niin lyön takaisin ja kovaa!

Tämän päivän miehiä on myös johdateltu/ kasvatettu ajatukseen, että tosimiehelle pitää olla nuorta ja freesiä kumppania. Vaan mites käy kun yhtyy ikäiseensä. Sitä pitää jo todella olla rakastunut, että näkee toisen niiden ruusunpunaisten lasien läpi ilman kemiallisia piristeitä.

Näitä mietteitä pohtiessani olen ajatellut, että tässä kaikessa on yksi hyvä puoli: ei tavattu kymmenen vuoden päästä!

Juu, en mene nyt aihepiirissä yksityiskohtiin (säästäen lapseni suuremmalta myötähäpeältä :D) , mutta sen verran sanon, että ei se nyt ihan toivotonta ole, etteikö tässäkin iässä vielä virtaisi. Se mahlakin. Se vaan on vähän enemmän mielikuvitusta vaativaa ja lähtökohtaisesti perustuu enemmän tuonne aivopuolelle kuin teknisiin taituruuksiin tai akrobatiaan.

No. Yksi asia on vielä mistä on pakko puhua tälle illalle. Olen hihittänyt sille koko päivän.

Tämä aihe on kuulkaa se peeämässä, virallisesti PMS.

Se on kamalaa kamalampi tauti  Tämä lause kannattaa muuten alleviivata ja näyttää aviopuolisolleen (tai tehdä siitä huoneentaulu siihen ”Kotini on linnani”- ristipiston kylkeen keittiön seinälle) koskapa miehet eivät milloinkaan usko omaa vaimoaan/tyttöystäväänsä. Voitte väittää että tämän on kirjoittanut vaikka Dr.Ruth tai se ihana kauriinsilmäinen seksologi siitä Ensirehvit Alttarilta- ohjelmasta, jonka suusta kuultuna parisuhteiden ongelmista tulee yllättäen voimavaroja ja normaalitiloja.

Se perkeleenmunasarjaus tulee joka kuukausi kuin kello, ja uskokaa: sen tulo on vähintään yhtä pelottavaa kuin verottajan kirjeiden odottaminen.

Yksi aamu vain heräät eivätkä linnutkaan laula- tai sitten pihapuuhun on laskeutunut mustien korppien lauma joka söi ne laululinnut. Vituttaa. Kaikki. Kaikkien naamat. Se etteivät näytä naamaansa.Äänet. Äänettömyys.

Pään sisälle kehittyy ajatuksia jotka eivät tunnu tulevan sinusta itsestäsi vaan alitajunnan synkimmistä syövereistä: mustasukkaisia, uhmakkaita, katkeria, kaunaisia. Kaivelet riitaa lillukanvarsista. Ja pahinta on, että vaikka kuinka koetat läheisiäsi varoitella etukäteen, kukaan ei usko että kohta jyrisee taas. Ne pitävät sinua varoituksista huolimatta JOKA KUUKAUSI paskamaisena ja ilkeänä- eikä auta vaikka seuraavan viikon koettaisit leipoa tuoreita korvapuusteja hyvitykseksi ja tekisit sen joka ikinen päiivä.Toisaalta: niinhän sinä pidät itseäsi itsekin. Ja sitten vuorostaan itkettää.

Ihan en ole vielä ehtinyt vaihdevuosi-ilmiön ovelle, mutta kauhulla odotan jos se tarkoittaakin näiden PMS- oireiden vakiintumista pidemmäksi ajanjaksoksi vierailulle! Olisiko kellään vinkkiä saisiko jostakin tukkuhintaan jotain hormoonia (tai lobotomian?) Viitaten edelliseen päivitykseeni koiran valeraskaudesta, olen vakavasti sitä mieltä, että ennemmin kuin että pitelen suosiolla näitä vaivoja, voisin heittämällä piiloutua sinne pahvilaatikkoon imettämään sen puolesta niitä puruleluja…tai ajaisin partaa ja jalkakarvoja ja vahaisin Brasiliaa vaikka joka päivä jos testosteronin syönti pelastaisi minut tästä tulevasta pulasta!

Mutta haa siskot! Empiiristen kokemusteni mukaan tästä elämänkellon rytmityksestä kärsivät myös viisikymmentäplus miehet! Nimitin heidän oireyhtymäkseen persääs- ilmiön. Jostakin kumman syystä meidän huushollissa tämä ilmiö on synkronoitunut oman kelloni kanssa, joten meillä paiskotaan murhanhimoisia silmäyksiä ja letkautuksia molemminpäin, samoina päivinä. Heidän ilmiössään on kaikkein hassuinta se, että miehen oireiden helpottamiseen lääkäri ehdotti minulle hormonikierukkaa?? Häh?? En tajuu….

Jatkamme tästä piakkoin. Nyt menen marjapuskaan ettei räksät ehdi ensin!

Heippa heiluville!

Pyllie

Aamu keskellä viikkoa..

Varmempaakin varmempien tietolähteiden mukaan helleaalto hellittää kunhan vielä yksi tippahikinen päivä jaksetaan kärvistellä.

Auringonvalo on meille vampyyreille nimittäin vähän tuhoisampi juttu. Maanantainen silmän laserleikkaus on merkinnyt allekirjoittaneelle myyränolon kokemista; koreita, naamanpeittäviä, säteilynestoglaseja ja sisätiloissakin on pitänyt vedellä ikkunoihin pimennysverhoja kuin elettäisiin maailmansodan ilmahälytystilassa. Naapurit varmaankin ajattelevat, että talossa on seottu. Käteeni on kiinnitetty Särkänniemen hupilaitteisiin oikeuttavan rannekkeen kopio- tämä siltä varalta, että ajaudun täällä sisätiloissa esimerkiksi auto-onnettomuuteen (haloo!) ja minut viedän tajuttomana sairaalaan. Rannekkeesta henkilökunta ymmärtänee minun olevan radioaktiivinen ja että minun käsittelyssäni tulee noudattaa ydinjätteen käsittelyn periaatteita.Toinen vaihtoehto on, että huijasivat sillä ”onnettomuusjutulla” ja että tämä sädetys voikin aiheuttaa vakavia ”sivuoireita” kuten pimeässä hehkumista tai karrelle palamisen mikroaaltouunia käynnistettäessä. Edellinen väriaineen ruiskuttaminen suoniini nimittäin tarkoitti fosforinkeltaisena hohtavaa vessanpönttöä- tosin nyt aine oli vihreänsinistä, joten tulkitsin että joko smurffaannun tai pönttöön tulee välimeri-efekti, jolloin olisin pöntön ääressä voinut painella aika-ajoin kuohuja pintaan ja nauttia näkymästä.

Jälkihoito-ohjeista jäi ainoana mieleen, että nyt pitäisi sitten vältellä painetta ja stressiä. Anteeksi mutta miten niiltä kätkeydytään? Pimennysverhoilla?Vai teenkö makuuhuoneen vaatekomeroon oman pahvilaatikkopesän -kuten tällä hetkellä valeraskaana rämää, reikäistä sulkapalloa ja punaista purulelua imettävä koiramme- ja suljen siellä möröttämällä pois kaiken minuun lonkeroillaan kurkottavan ulkomaailman; vaatimuksineen ja odotuksineen. Heittäkööt muu porukka sitten ohikulkiessaan luun tai muun pari kertaa päivässä meille molemmille kunnes tullaan tolkkuihimme- koiran hormonit ja minä.

Ihmisellä pitäisi kyllä olla mahdollisuus heittäytyä erakoksi. Tai meissä pitäisi olla sisäsyntyinen vikavirtakytkin, joka napsahtaa päälle heti kun stressi saavuttaa lakipisteensä. Napsahduksen jälkeen seuraisi armahtava lama ja pimeys ja olisi ihan se ja sama, miten koettaisi lykkiä virtaa väkisin päälle. Jos kiire ja vauhti olisivat edelleen yli äyräitten vuotavia, olisi vain maattava aloillaan kunnes helpottaa. Ja ajateltava joutavia, kauniita kukkaisasioita.

Tämä silmä.Ehkä se juuri oli se vikavirtakytkin. Summa summarum: viiskymppinen nainen ei usko ihan pientä varoitusta.

Blogin aloittaminen on ihkua, mutta samalla mietin, että jos kahvikuppineuroosi on jollekulle todellista, niin voi tässä tapauksessa olla näköjään tyhjän ”kanvaksen” kauhukin. Ihmiseksi, jolta sanat ja mielenkiharat eivät ihan äkkisestään tyrehdy, huomaan yllättäen, että aloittamisen vaikeus kramppaa päätä. Apua, paine uhkaa!

Saa nähdä miten syviin vesiin teitä lukijoitani vielä luotsailen, jahka pääsen vauhtiin.

Pysykää taajuudella, tästä se starttaa ja paranee..Lähden vain vielä hetkeksi odottamaan inspiraatiota tuonne komeroon.

Rakkaudella Pyllie