Pääsiäisseksi

Pääsiäisteemakseni on paastoamisen ja pashanteon sijaan noussut erään naamakirjan ryhmässä käydyn kirjavan keskustelun ja kevään luontaisten mahlanvirtauksien lisääntymisen myötä looginen aihe: seksi.

Mutta ei, ei mikä tahansa seksi vaan ihan suorasukaisesti sanottuna paska sellainen.

Aihe on tuttu ja tuskallinen jokaiselle tällä ihmiselon alueella jossain vaiheessa aktiivisena olleelle aikuiselle ihmiselle.

Sinkkuaikoina paskan pystyi vaihtamaan lennosta parempaan. Käydä vähän niinkuin koeajolla ja valita sitten vakituiseksi ilokseen kaksipaikkaisen urheiluauton. Näissä tosin vain on se ikävä puoli, että niiden tarkoituksenmukaisuudessa muuntautumiskyky ja käyttöominaisuudet esimerkiksi kylätiellä kelirikkoaikaan kahlaamiseen ovat huononpuoleiset ja onkin loogista, että jossain vaiheessa tulee eteen perhemallin Ooppeliin tyytyminen.

Ei. Eivät kaikki Ferrarit muutoinkaan ole sitä miltä näyttävät. Kiiltävä pelti ja möyryävää, paljon lupaavaa meteliä pitävä kone,suhteessa luvattuihin ja saavutettuihin tehoihin kohtaavat yllättävän harvoin matkanteossa. Suosittelen luottamaan dieselin nakutukseen, olkoonkin että käyttökustannukset vuositasolla voivat alhaisilla ajokilometreillä käydä hyvinkin kukkaron päälle.

Koeajoissa olen kohdannut vuosien aikana ominaisuuksia, joita voitanee kutsua stereotypioiksi.

Tunnistan ne nykyään jo ensikättelyssä- mutta ei se ihme kyllä ole tehnyt minusta sen viisaampaa mitä parinmuodostukseen tulee, sillä elämällä on tapana opettaa tekemään kompromisseja. Niinpä kypsyessäsi valitset ja etsit kumppanissasi ei niinkään ihanneominaisuuksia tai piirteitä vaan ennemminkin puutteita ja vikoja, joiden kanssa omasi sopivat suurinpiirtein yksiin- ja joiden kanssa uskot tulevasi toimeen edes jollakin mittapuulla tarkasteltuna. Kompromissin legendaariseksi muodostunut määritelmähän kuuluu, että kultaisen keskitien kohdalla molempia tulisi jäädä vituttamaan yhtä paljon.

Koska kyseessä on tällä kertaa pääsiäiskanimainen blogiteema, kuvailen näitä tyyppejä tämän paskaseksiteeman kevätaurinkoisessa valossa. Jokuhan tästä taas saattaa saada herneen nenäänsä, ehkä parempi tällä kertaa on työntää sinne suklaamuna.

Suurimman osan tämän +-50 kypsähtävän iän kumppaneistani olen tilannut netistä.

Tilannut, sillä ei minulla ole ollut enää vuosikymmeneen mielenkiintoa, tarvetta eikä aikaa notkua tyrkyllä livelähetyksenä tai vaania koulujen kevätjuhlissa, urheilutapahtumissa ja missä lie, sormuksettomia uhreja. Sitäpaitsi kyseisiin kinkereihin menen aina muutenkin myöhästyneenä, sukkahousuissa silmäpako, hame kissankarvoissa ja tukka tuulinutturalla.Joskus olen lennosta vaihtanut parkkipaikalla kumpparit tennareihini. Että kun omaa monimutkaisen ja kiireellä pilaamansa elämänlaadun, niin on vain hyväksyttävä, että ilmasta iskeminen on vähän hakusessaa huonoakin huonommalla esillepanolla,kun on aina se kasan alimmainen ja littaantunut karjalanpiirakka Lidlin paistopisteen valintakorissa.

Mutta netissä on helppo puhua päänsä auki ja kartoittaa samalla keskustelukumppanin älynlahjoja- ainakin alustavasti. Kuten arvaatte, on minun hyvin vaikeaa solmia minkäänsortin kipinällistä suhdetta vastakkaisen sukupuolen edustajaan,jolla ei ole tarjota minulle kuin joutavaa imartelua tai ilmojakin on pitänyt- tyyppistä ajatustenvaihtoa. Paljon enemmän innostusta herättävät ihmiset, jotka vaikkapa kyselevät voivatko tulla siivoamaan meille alastomana esiliina ainoana verhonaan, palkkanaan saada suudella sukkahousuihin verhottuja varpaitani. Noin ajatustasolla siis äärimmäisen stimuloiva keskusteluavaus- joka tosin jäi ainoastaan ajatusleikiksi. Tai mistäpä te sen loppujenlopuksi tiedätte- ellen kerro- vaikka roikkuisin SM valjaissa lystikseni illat pitkät!!

No näiden netti-ihmissuhteiden kaava on aina käytännössä sama.

Ensin tunnustellaan pitkillä tuntosarvilla jatketaanko keskustelua vai kadotaanko äänettä takaovesta bittiavaruuteen. Jos jatketaan, ajetaan keskustelua pikkuhiljaa arkisemmista asioista kohti eroottishenkisiä pikkutuhmuuksia, joiden syvin tarkoitusperä on löytää yhteinen taso tällä hyvin herkällä alueella. Ja tämä, juuri tämä aihealue on se, jossa lähdetään joko koeajoa suunnittelemaan tai satasta karkuun. Ja tällä, juuri tällä alueella olen mennyt yleisimmin metsähallituksen puolelle eroottisissa ennakko-odotuksissani.

Naisellehan seksin saaminen on helppoa kuin heinänteko. Seksikkyyskin, ainakin suhteen alkumetreillä. Senkun laitat huuliin punaa ja tälläydyt ja muistat hymyillä aasin lailla kaikelle mitä mies sanoo.  Suurimmalle osalle rinssiehdokkaista se alkuun riittää vallan mainiosti. Näillä eväillä varustettuna pääset takuulla maaliin saakka.

Älyä tässä valloitusprosessissa todellakaan ei tarvita..oikeastaan siitä on enemmän haittaa..varsinkin itsellesi. Älyn puuttuminen tarjoaa ihmiselle yksinkertaisuuden auvoisen suojan.

Älykkään ihmisen ongelma on ylianalyyttinen pohdiskelu, joka asettaa jarruja hetkessä elämiselle ja tekee pariutumisesta ja ennenkaikkea eroottisesta heittäytymisestä melkoisen haasteen. Älykkäälle ihmiselle älyn puuttumisen näytteleminen on ylivoimaisin tehtävä ikinä.

Älyn narikkaan ripustamiseen pystyy käsittääkseni vain kännäri, joka pystyy kaatamaan kaikki raja-aidat pullon hengellä ja pyhässä pöllyssään naimaan kaikkea kaksijalkaista-vaikka ne olisivat tikapuut tai partnerilla tippuisivat hampaat suusta. Tosin kun tätä on jatkunut tarpeeksi kauan, huurut ovat jo huolehtineet siitä, että ei ole enää mitä narikkaan laittaa. Ikäänkuin nyrkkeilijä, joka muuttuu vuosien päähänpaukuttamisen jälkeen itse nyrkkeilysäkiksi, alkoholistiin jäävät enää suuret sanat muuten tyhjään päähän kaikumaan. Ja yleensä hyvin kovaäänisinä ja itsekeskeisinä. Se etu heillä tosin on puolellaan, että suuruudenhulluuden jakaa yleensä toinen samankaltainen. Ja mikäpä sen parempaa kuin yhdessä jaettu addiktio.

Niin. Kun on edetty kättelystä käpälöintiin, ovat seuraavista merkeistä kuin kahvinporoista ennustajaeukon teevadilla,ennustettavissa millä Richterin asteikolla jatko mittaroidaan.

Huono suutelija vs. hyvä suutelija.

Kun huulenne yhtyvät ensimmäistä kertaa, se on kuulkaa siinä, väitätte ihan mitä tahansa.

Jos naamanne tulee nuolluksi kuin naapurin mopsin tervehdyksen jälkeen, saattaa olla, että olette saava uskomattoman tehokkaan,kävelevän liukuvoiteen, joka jaksaa ahkeroida hyvää suuseksiä,mutta jonka kanssa kuola lentää jatkossakin ja pikkuhiljaa siitä häviää kaikki eroottisuus.

Jos taas mies suutelee kuivankalseasti, huulet tiukkana tökkien niin olette mitä suurimmalla todennäköisyydellä kohdanneet ihmisumpion, jota kiinnostaa lähinnä omaan napaan tuijottaminen tai se, että teillä piisaa intoa ahkeroida heidän hyväkseen.Vaihtoehtoisesti olette saamassa sänkyynne ruunan.

Millainen suudelma sitten sisältää kaiken tarvittavan ajatellen kohdetta johon olemme aiheessa pyrkimässä? Toki, jokainen määrittelee sen itse, mutta kemiasta on kyse. Kaksi kuolaajaa voivat toki soida yhteen loistavasti. Mutta itselleni tärkeimpiä asioita ovat läsnäolo siinä hetkessä, kiireetön toisen ihmisen maisteleminen, ajan unohtaminen, se, että suudelmassa välittyy se mitä sillä halutaan sanoa. Ja tähän ei tekniikka riitä, siinä toimivat vain ja ainoastaan ihmisten väliset energiat.Turhaan ei sanota että huorat eivät suutele, sillä suudellessa annetaan toiselle pala itseään ja ilmeisesti se on ammoisista ajoista ollut niin, että sielu ei ihan kuulu taksaan.

Suuteleminen on siis elintärkeää koko tulevalle suhteelle ja eroottiselle vaellukselle. Miettikääpä vaikka omia päättyneitä suhteitanne- kun loppui aktiivinen suuteleminen (tai se vaihtui tiukoiksi ohimennentavanvuoksi vaihdetuiksi pusuiksi) niin miten olikaan käynyt  suhteen eroottishenkisen tunnetilan?

Pussailu sitäpaitsi vahvistaa tunnesidettä. Siinä on sytytysnesteitä joista voi leimahtaa lauantai-illan sohvalta ties millainen kirmaaminen. Mutta vain ja ainoastaan jos se alunperinkin on toiminut rehellisen kemian lähettiläänä. Mikään ei ole niin valheellista kuin tunneköyhä malliksivaanpussailu. Se on suorastaan nöyryyttävää, ainakin ihmiselle joka haluaa toiselta vastakaikuista tunnelatausta.

Seuraavaksi paskanseksin tai oumaigaad- seksin ennusmerkiksi lasken sen, miten toinen ihminen koskettaa. Tiedättehän ne tyypit, jotka jo kätellessä ovat kuin ojentaisivat sinulle kuolleen kylmän kalan.Näistä kuoriutuu usein katsastusmiesefekti, jossa kumppani viikkailee suorien housujen prässit kohdalleen riisuutuessaan ja kellontarkan, yllätyksettömän ja suorituksellisesti hyvin kliinisen suorituksen jälkeen (jossa huomaat salaa haukottelevasi kesken kaiken) oletat saavasi yöpöydälle vikalistan ja korjausarvion. Näistä miehistä tulee loistavia aviomiehiä. Sillä missään ei saa niin paskaa seksiä kuin kulissit toivotusti täyttävässä avioliitossa.

Sitten on nämä, jotka rusentavat luitasi kuin haluaisivat irrottaa jäsenesi yksi kerrallaan saalista retuuttaen. Joille on oikeastaan ihan sama oletko sinä edes kuviossa mukana. Jotka hyvinkin tyydyttyvät eniten siitä, että reuhtovat itsekseen ärjyen peilin edessä kuin sumuisten vuorten gorillat. Jotka lähtiessään reuhtaisevat makuuhuoneen oven ohimennen saranoiltaan ja joiden jyskytettäväksi päätymisestä saattaa jäädä joku ohimennen ajatuksissa vilahtama fantasiantynkä, mutta joita et todellakaan kaipaa livelähetyksenä enää takatukkaasi roikkumaan. (Eivätkä kaipaa naapurisikaan, sen jälkeen kun saivat vihkikuvansa seinältä päähänsä kittien kera. )Näiden urhojen puheet ovat tullessa elintään suurempia- ja lähtiessä totuus on voinut olla hyvinkin toisenlainen. Ainakin se on ollut itseään täynnä ja sitä tulevat olemaan jälkipuheetkin.Uskoisin, että tätä sankartyyppiä edustaa mm.eräs toimittajanplanttu, joka tykkäsi enemmän kuin tytöistä, itsensä näkemisestä tosimiehen touhuissa.

Tuolla edellä provosin sen verran, että heitin sinne väittämän, että kohtaat millaisen tyypin tahansa, niin pohjimmiltaan paskin seksi vaanii ihmispoloisia hyvässä avioliitossa kuin myös vakiintuneessa parisuhteessa. Haluan perustella väittämäni.

Tähän on syynä ainoastaan yksi ainoa asia ja se on rutiini.

Kun toisesta ihmisestä tulee osa arkeasi ja tapojesi tappavaa käytäntöä, se syö väliltänne jotain mitä ihmisen sisäsyntyiseen kaukokaipuuseen tulee. Vaihtelunhalu. Innostuminen. Tätä ei pidä sotkeman ajatelmaksi, että vain hyppimällä vieraisiin, saavuttaisit jonkinasteisen tyydyttävän eroottisen elämän.

Kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin, että ihmiset taantuvat, tyytyvät ja urautuvat. Se mikä on kädenmitan päässä ja saatavilla, muuttuu saavutetuiksi eduiksi, joiden eteen ei enää tarvitse nähdä vaivaa tai kilvoitella, koska oletetaan, että se mikä riittää itselle, piisaa vallan hyvin toisellekin. Ja nainen, jos joku, on hyvä ottamaan näennäisesti nurkumatta vastaan sen vähäisen hyvän tässäkin asiassa, joka on saatavilla. Valittamatta. Naisen luonto on rakentunut niin, että haluamme miellyttää kumppaneitamme. Meidät on ikäänkuin varustettu jollain käsittämättömällä ansaanajosysteemillä, jolla pohjimmiltaan takaamme pysyvät rakenteet elämässämme (kuten parisuhteet) mutta samalla arjenhallintakaavalla syömme omaa eroottista energiaamme muuttuen äideiksi ja mummoiksi ja kotitontuiksi miehiemme silmissä.

Ei,tällä ilmiöllä ei ole mitään tekemistä ikääntymisen, rupsahtamisen tai fyysisten muutosten kanssa. Kyse on henkisestä prosessista, jossa keskustelevat kemiallisella tasolla miehen meihin osoittama arkipäiväistäminen ja samaan tahtiin latistuva libidomme.

Naisen ajaminen on taitolaji. Naisen tyytyväisenä pitäminen.

Naiset ansaitsevat voitelua, kiillotusta. Esileikkiä sanoina, hetkiä ja yllätyksiä. Ylläpitoa, jolla varmistaa sen, että yhteys toimii ja pysyy yllä. Ei meitä kiinnosta miten olette varustettuja, roikkuuko mahanahka tai harveneeko karvapeitteenne. Meidän tärkein eroottinen elimemme ja g-pisteemme sijaitsee korvien välissä ja se on äärimmäisen helppoa lannistaa ja vaimentaa, mutta vaatii tosimiestä pitää se tasaisessa käynnissä.

Jos jotakin tällä sekavalla, mahlan lailla virtailevalla päivityksellä halusin sanoa, niin se on, että koeajon jälkeinen mahdollinen innostus hankinnasta on mahdollista muuttua käyttötyytyväisyydeksi ainoastaan tasaisesta huollosta huolehtien. Ihmissuhteen eroottisuuteen päästetty rutinoituminen on kuin bensatankkiin päässyttä hiekkaa joka saa koneen kuin koneen leikkaamaan kiinni. Ferrarinkin.

Niinpä jos makuuhuoneen pöytälaatikkoon ilmestyy Kaalimadon kataloogi, mies, ota se vakavissasi. Ja naiset. Tätä taustaa vasten. Tilatkaa se hemmetin kataloogi 😀

 

Munarikasta pääsiäistä toivotellen ja toivoen,

tuuuhma tuuhma tuuuuuhma Pyllie

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

”Sinulle on viesti.”

Tänään on kieleni kipakka, joten anteeksi jo etukäteen.

Ennenkaikkea osoitan anteeksipyyntöni rakkaista sukulaisistani niille, jotka edelleen toivovat pystyvänsä säilyttämään minusta edes miedosti siveän ja hyväkäytöksisen runotytön imagon. Sillä tänään puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.

Aiheeni on sosiaalinen media. Se, jossa itse olen ”sosiaalisena erakkoluonteena” hyvin aktiivinen…tiedän tämän jopa ärsyttävän ihmisiä.

Selitän tämän kuitenkin sillä, että mieluummin kuin soittelen puhelimella päivät pitkät laajalle tuttavapiirilleni, jaan haluamani ajatukset ja elämäntapahtumat mieluusti kertalaakista kaikille yhtäaikaa. Otan kantaa. Opin. Iloitsen. Puran kiukkua ja surua. Haen vertaistukea kun sitä tarvitsen. Mutta myös rohkaisen, kannustan niitä, jotka sitä selvästi kaipaavat. Käsittääkseni tämä onkin ollut somen perimmäinen ajatus: olla yhtä suurta perhettä juuri sen verran kuin kukin tahtoo.

Mikä rajattomien mahdollisuuksien satumaa some onkaan monessa muussakin mielessä.

Tällä tarkoitan romanttishenkisiä, flirttailusävyisiä ja positiivisessa tapauksessa jopa vakaviksi parisuhteiksi kehittyviä ihmissuhteita. Niiden etsimistä, esileikkiä ja alkulämmittelyä.

Meillä vanhoilla pieruilla, +50 ja niin eespäin,  oli tähän tarkoitukseen aikanaan vain huippumoderni keltaisen pörssin senssikirjeenvaihto etanapostin kautta- joka muuten olikin lotto vailla vertaa, sillä ihmisten ulkonäöstä ei siellä ollut kuvaa suuntaa antamaan ja rivejä ilmoitukselle varattu tasan sen verran kuin kukin niistä maksaa. Samoin elettiin aikaa, jolloin käytössä olivat kallista puheaikaa raksuttavat lankapuhelimet..määrämittaisella johdolla (joka takasi sen, että siinä puhuminen oli koko muun perheen kuuluvilla).  Kapakat ja tanssilavat tietty myös. Urheiluseurat ja muut riennot.

Eipä ollut vielä edes nettiä. Ja sitä myöten jäimme ihan paitsi Tinderii, Suomi24, Pannukakkuu, Whatsuppii..ihan kuten siihen aikaan lapsuudessa leikittiin käpylehmillä, ei näissäkään asioissa ollut meille kurjille tarjolla mitään monipuolista. Ihan vaan jouduimme harrastamaan livelähetystä vastakkaiseen sukupuoleen tutustumiseen ja karkeasti ilmaistuna piti lähteä asiakseen liikkeelle ja sitä myöten naitiin kenet kiinni saatiin. Jos saatiin. Jos ei niin ei naitu.

Toista se on nyt: vain sormen heilahduksella seuraat naapureittesi, sukulaistesi, vihamiestesi henkilökohtaisimmat kytkökset, mieltymykset. Pääset muutamalla näppärällä kommentilla lähempään tuttavuuteen kiinnostavien ihmisten kanssa, samoin ujuttaudut halutessasi teemaryhmien (ja niiden listahan on loputon) keskusteluiden älymystöön, trolleilla purat kiukkusi sosiaalisesti arempiin kirjoittelijoihin, you name it, what ever you need. Tai valitset anonyymin sivustaseuraajan roolin ja valitset profiilikuvaksesi kesäkauden suurimman hauen tai koirasi naaman.

Sosiaalisuuden myötä tämä ulottuvuus mahdollistaa sinulle edelliseen viitaten ihan uudenlaiset parisuhdesydeemit. Oikeastaan pitäisi keksiä yksi aviosääty lisää; sosiaalisesti moniavioinen. Sillä voi voi, ken vielä luulee, että isäntä istuu veikkauksen kotipelisivuilla tai pelaa vihaista lintua iltaisin, erehtyy katkerasti. Se on somettamassa, tyhmät. Sillä on siellä ystäviä!

Koska some on arkisessa elämänpiirissä silti myös yksityisyyden syvin sisäkumi,  niin kumppanisi halutessa leikkiä piiloleikkejä, on varmaa, että ainakin sen verran joka mimmi ja äijä osaavat asetuksiaan säädellä, että vaimo ei ihan herkästi näe minne ja kelle isäntä peukuttelee. Ei, ellei omaa selvännäkijän, salapoliisin tai tietotekniikan maisterin taitoja. Tosin nekin kyllä halutessa kehittyvät- ja on pakkokin. Sillä somesinkkuleikin alettua ihmisten omastatunnosta tulee ensimmäinen sijaiskärsijä. Totuudella ja pettämisellä on uudet, aivan eri rajapinnat, joilla liikutaan. Ainakin minulle ja kataisilleni ihmisille se on toipumaton järkytys.

Kun jonkun ihmisen profiilikuva- suloisesti supustellut ja kuvankäsitellyt huulet törröllään- kiinnittää huomiosi, voit heti tykytellä, kommentoida, flirttiä tai kysellä perään kaveriksi ja jatkaa esileikkiä kunnes muut komenttiketjussa hyytyvät tai sinut vaihtoehtoisesti kyykytetään. Shakki ja Matti.

Minäkin olen opetellut ottamaan selfieitä, jopa persieitä. Ihan vaan siksi, että yleensä epäonnistun kuvissa ja nyt kun nykytekniikan kanssa voi leikkiä ja näyttää edes joskus hyvältä, niin bring it to me ja äkkiä. Sisäinen valokuvamalli asuu meissä kaikissa, sitä on turha kieltää, joten näpsitään edelleen!  Ikäänkuin hyvityksenä kaikista tähän saakka elämässä epäonnistuneista kuvista!

On aivan sama lukeeko parisuhdestatuksessasi mitään varattuun viittaavaa, sillä somessa eivät päde normaalit rajoitteet. Jos jonkun naama kiinnostaa, niin hei, anna mennä vain. Kyllä se Jorma jossain vaiheessa periksi antaa ja alkaa vastailla, jolloin on aika siirtyä privaattiviesteihin. Jorman ruma vaimo (ei mitään tajua kuvankäsittelystä tai selfieiden ottamisesta, kaikissa kuvissa kyykkii vaan jonkun kukkapenkin reunalla kumppareissa ja lihavalta, tyhmältä ja tylsältäkin se näyttää!) pidetään tulisilla hiilillä iltaisin kilisevän viestiäänen myötä. Jännitys tiivistyy joka suuntaan. Jorma on tästä uudesta hakkailupelistä, jonka rajat voi itse määritellä, äärimmäisen otettu. Edelliset naisten lähestymisyritykset tulivat kymmenen vuotta sitten Tallinnanlaivan virolaissutturalta hinnoittelun kera. Markkina-arvo on somessa mitä ilmeisemmin noususuhdanteessa, sillä profiilikuva (huolimatta siitä että sekin on kymmenen vuotta ja kaksikymmentä kiloa tuoreempi) on kelpo otos kaverin firman kelohuvilan terassilta. Yhteenottoja tulvii.

Yhteenottoja ulkomaita myöten. Naisilta, joista kukaan ei katsele Jormaa perjantaisin kolmen promillen kaljakunnossa sohvanpohjalla örisemässä. Joista kukaan ei tänäänkään pese sen ralliraidoitettuja aluskalsonkeja, kuuntele sen tiuskintaa lillukanvarsista, siedä 20-vuotisen liiton aikana kasvanutta puhumattomuutta, tiskaa, passaa, laita ruokaa. Vaikka haluaisivatkokaan? Ehkä he ovatkin niitä, joille riittävät soljuvat imartelut todellisen arjen parisuhteen sijaan. Poissaoleva mutta samalla saatavissa. Ehkä tämä todella onkin vain pelikenttä? Miksi se silti on niin raaka, tosi ja rikkova?

Some toimii näppärästi myös aikakoneena.

Sen kautta voit elää uudestaan vanhat suhteesi, sillä siellä kaikki kauna ja katkeruus unohtuu. Kun aika on kullannut muistot, näet vapaasti exäsi päivitykset ja oman realityelämässä käydyn perheriidan jälkeen somesuhina toimii kuin junan vessa ja huomaamatta onkin jo tullut laittaneeksi isomman vaihteen silmään. Muutama harkitusti muotoiltu lause palauttaa hymyn huulille. Ainakin perjantai-iltaisin muutaman kaljan tai muutaman drinskun ja myttyynmenneen kapakkareissun jälkeen. Samoin rippikoululeirien kokoontumisajot ensirakkauden nostalgiassa, työpaikkaromanssit yms. on niiiiin vallan helppo aktivoida seuraavalle levelille täällä paratiisissa. Hei mitä sulle nykyään kuuluu? Mulla menee muuten hyvin, mutta avioliitossa on kylmä kausi meneillään. Käydäänkö kahvilla?

Jos haluat tehdä itsestäsi haluttavan, treenaa kunnon selfien ottamista. Lataa joku kuvankäsittelyohjelma. Osoita olevasi aktiivinen, ainailoinen, päivitä ja kommentoi nuoleskellen samoja mieltymyksenaiheita kuin ihminen, johon haluat tehdä vaikutuksen.

Opettele poistamaan vanhat viestit. Jossain vaiheessa vanhan kotiorjasi epäilys saavuttaa lakipisteensä ja et voi syyttää muita kuin itseäsi siitä ukkosen lailla jylisevästä perhosvaikutuksesta, joka sinuun väistämättä kohdistuu Karman lain lähtiessä toimimaan. Rysän päältä kiinni jääminen on yksi luonnonlaeista. Valheella on aina mittansa ja jonakin päivänä se tulee tien päähän muuttuen totuudeksi, jota selittämällä ei toiseksi saa. Jos kännykkäsi viesteissä kehuskelet ”ystäviesi” Riitan, Tainan tai ihan kenen tahansa naisihmisen (tai miehen) ymmärtävyyttä, kauneutta, haluttavuutta ja ihanuutta samaan aikaan kun panostuksesi omaan suhteeseesi on plusmiinusnolla ja omassa sänkykamarissa meno on nuutunut kahden asennon kuviokellunnaksi kaksi kertaa viikossa. (Ei, se ei oikeasti riitä vakituisessa parisuhteessa naisellesikaan..ei vaikka me armosta teille miehille muuta väitämme, jottei teille vaan tulisi riittämätön olo. Joten jos sinun vierasta mieli tekevi, niin kuule, pimeässä me kaikki ollaan selällään oikeasti ihan samanlaisia. Paas siis parastasi ensin vaikka sinne kotipesään niin saatat yllättyä.) Sulosanojen viljelyn paljastuttua on siis omalle vakiokumppanille turha edes yrittää selitellä mitään ”vain ystävistä”.

Jos otat kuitenkin riskin -vaikkapa siksi, että perheriidan päätteeksi oman emännän naama alkaa vituttaa- niin tiedä: seurauksena mitä todennäköisemmin on että jonakin päivänä ei siitä ole huolta. Kas ei ole enää sitä vittunaamaista ja nalkuttavaa ja vainoharhaista kotipesän vartijaa huolenasi… eikä huolehtimassa. Viisaskin nainen katselee sormien läpi vain aikansa kunnes saa tarpeekseen ja jäät näppäimiesi ja somesutturoittesi kanssa yksin. Vaan tietty: onhan silloin ainakin ollut jo kestotilaus vetämässä.

Ymmärrä, kun itsellesi viattomuuttasi todistelet, että parisuhteessa pettämisen rajat eivät enää tässä maailmanajassa kuljekaan sänkykamarin ovella vaan siinä, pidätkö kumppaniasi ykköspallilla ja arvossa myös somen suljettujen ovien takana vai onko sinulla tarve jakaa se hyvä, joka hänelle kuuluisi, johonkin muualle. Onko sinussa MIESTÄ sanomaan suoraan yhteydenottajille ja tavoitehakuisille peukuttelijoille, että eikö parisuhdestatus näy vai ettekö todellakaan ymmärrä sen merkitystä.

Tai jos kuulut puolestaan siihen kastiin, jolle toisen oma ei ole pyhää, niin muistutan ystävällisesti, että luonnossa on yksi lintulaji, jonka käytökseen voit verrata itseäsi: käki. Siis älä muni muiden pesään.

What goes around, comes around ja thankgood Karma is still the biggest bitch. Jonakin päivänä se mahdollisesti saamasi saaliseläin makaa sinun sohvallasi, sinun naamasi on käynyt tavaksi ja tutuksi-  ja mikäs siihen turtumisen tuskaan auttaa kuin laittaa taas some soimaan.

-Pyllie-

Reppu ja reissunainen

Huhtikuuhun yltäminen on kuin olisin kahlannut läpi pimeästä labyrintista ja suunnistanut sen päästä kantautuvaan linnunlauluun. Saapunut perille voimaan ja valoon.

Olen siitä kiitollinen tänään.

Koko talven olen kuljettanut mukanani huolien taakkaa.

Kivinä kulahtaneessa pussukassa- ikäänkuin kymmeniin kertoihin matkan varrella paikatussa ja parsitussa metsästysrepussa- ovat painaneet niin tulevaisuuden mihinkään sijaa saamattomat, asettumattomat, haaveet ja unelmat, mutta yhtälailla painolasti ihmissuhteisiin liittyvistä ajatuksista. Niistä, jotka koetat työntää taka-alalle, mutta jotka jokaisella askeleella tuntuvat vaativan enemmän huomiotasi selkääsi vasten painavina muhkuroina kantamuksessasi.

Puhutaanko tänään luottamuksesta ja uskosta ja unelmista.

En puhu taivaallisista asioista, ihan maallisista vain.

Mitä kuka tahansa ihminen kaipaa läheisimmiltä ihmissuhteiltaan?

Ensisijaisesti sisäistä tietoa ja varmuutta siitä, että veneessäsi, rakkautesi sisässä, on ainoastaan kaksi soutajaa, jotka vuorottelevat airoissa jaksamisensa mukaan, tai parhaassa tapauksessa istuvat tuhdolla rinta rinnan, yhteen sulautuvin tasavedoin suuntaa ja tahtia sopien.

Sitä, että jokainen päätös, toiminto, valinta- olipa kyseessä istutettu kukkalaatikko, kattoon ripustettu lamppu, pakkaseen leivottu pullapitko, asuinsija, päivän ohjelma- tehdään niin tähän päivään kuin huomiseen. Että se yhteinen huominen tulee. Että sinun ei tarvitse pitää henkisessä komerossasi puoliksi pakattujen laukkujen arsenaalia odottamassa.

Että sinun ei tarvitse varoa. Sanojasi, tekojasi, unelmiasi, ongelmiasi, tunteitasi. että sinulla on johtotähtenäsi lähestulkoon uskonkaltainen, levollinen sisäinen varmuus siitä, että aina on rinnallasi ja tukenasi se toinen, tärkein, jota ne kiehtovat ja inspiroivat, liikuttavat, yhtälailla. Sillä niistä kaikistahan koostut juuri sinä, persoonasi, jota toinen ihminen kokonaisuutena vaalii ja rakastaa. Että juuri sellaisena sinä riität- olet enemmän kuin tarpeeksi. Tulet nautituksi, halutuksi, vaalituksi. Kanssasi viihdytään ja sinä viihdyt.

Että saamasi sanat ovat totta, että sanomattomattomillakin, kertomatta jätetyillä, on rehellinen, sinua arvostava, merkitys.

Että rakennat elämää yhdessä, et yksin. Et hetkien, et illuusion varaan, vaan totiselle pohjalle, minkä tahansa maanjäristyksen tulla ja vaurioittamatta teidät jättää.

Intuitio on perseestä. Antaisin sen pois milloin tahansa.

Kun syntyy sukuun, jossa näkymätön maailma on todempaa kuin monelle tämä reaaliaikainen arki, ei se ainakaan helpota elämää. Voit katsella ihmistä, joka puhuu sinulle suullaan, vaistoten samalla totuuksia, joita et edes jaksaisi tai haluaisi vastaanottaa.

Sinulle riittävät toisesta ihmisestä yksi liian korkeataajuisena tunneherkkyyteesi osuva värähdys, katseen kääntäminen kun pitäisi katsoa silmiin, kosketuksen muuttunut paino tai sen totaalinen puute tai teennäisyys, silmien kylmyys tai niiden pintaan nouseva valehtelijan vesikalvo, ärtymys liian lähelle valhetta jouduttaessa. Kaikki ne ovat tasoja, joiden toivoisi pysyvän piilossa ja elämän soljuvan yksinkertaisena vain tässä ja nyt. Ilman että sillä on sinulle tarjota kohtaamistasi ihmisistä kahdet kasvot.

Kun tapaa ihmisen, jonka molemmat kasvot ovat yhtälaiset, eikä piiloteltuja merkityksiä, vaihtoehdoista kuhunkin hetkeen tekaistuja totuuksia ole, se on kuin saapuisi kotiin. Tällaisia ihmisiä olen kohdannut matkallani vain muutamia (lapsia lukuunottamatta)  ja aina ne ovat olleet hämmästyttäviä ja voimaannuttavia kohtaamisen kokemuksia, joista mieluusti pitää niin kaksin käsin kuin sydämellään kiinni läpi koko elämän.

Rehellisistä ja luotettavista ihmisistä on siis elämässäni pysyvä pula.

Sydämestäni toivon, että repun avaaminen tämän talven päässä on siinäkin suhteessa merkityksellinen; jyvät erottuvat akanoista ja että ne totuudet, joita olen itse vältellyt kohtaamasta, tulevat päivänvaloon ilman, että tarvitsee niitä enää milloinkaan kivinä repussaan raahata.

-Pyllie-